PuiU Jalkapallokoulu

PuiU JALKAPALLOKOULU 2012-2013 syntyneille
Puistolan Peruskoulun liikuntasalissa 7.1.- 15.4.2018

Tule mukaan harjoittelemaan monipuolisesti jalkapallon perusteita ja pitämään hauskaa kivojen kavereiden kanssa! Puistolan urheilijoiden jalkapallokoulu harjoittelee 7.1-15.4.2018!
 
Sunnuntaisin Koudan peruskoulun (Koudantie 2) liikuntasalissa, klo 16-17.00

Harjoituksissa kehitetään erityisesti lasten motorisia perustaitoja esim. juoksemista, hyppäämistä, tasapaino- ja kehon hahmotuskykyä sekä välineenhallintataitoja,
potkaisemista, heittämistä ja kiinniottamista. Jalkapallotekniikassa painotetaan kuljettamista, syöttämistä ja laukaisemista.

Taktiikan opettaminen painottuu hyökkäyspelin periaatteiden opetteluun, etenemiseen ja vapaan tilan havainnointiin.

PuiU-n jalkapallokoulun tavoitteena on antaa lapsille valmiuksia siirtyä joukkuetoimintaan keväällä 2018, jolloin jalkapallokoululaisista perustetaan
uusia joukkueita. Keväällä 2018 aloitetaan myös pelit muita seuroja vastaan.

Vanhempien apu harjoituksissa on korvaamatonta. Harjoituksissa  lapset jaetaan pienryhmiin, joten vanhempien apua tarvitaan esimerkiksi
valvomaan pienpelejä. Verkkarit siis päälle ja mukaan iloiseen toimintaan.

Varusteet

Varusteiksi koulusaleihin sisäpeleihin soveltuvat kengät, juomapullo ja vaatetus.

Hinta: 110 euroa/lapsi, 11 harjoituskertaa. Sisältää ohjatut harjoitukset oman ikäisten ryhmässä oman valmentajan kanssa, pallon, tilavuokra sekä vakuutuksen. 
 
Ilmoittautuminen:

Huom! Ilmoittautuminen tapahtumiin vain allaolevien linkkien kautta! 
Tallenna ensin tietosi (osallistujan) järjestelmään, jonka jälkeen voit ilmoittautua tapahtumaan.

 

 

Lisätiedot:
arpad.mester@puistolanurheilijat.fi
+358 40 847 8486

Sisarukset:
Kun perheestä on mukana kaksi lasta, olette oikeutettuja sisaralennukseen. Ilmoitattehan sisarukset erikseen. Kun maksatte laskuja, maksakaa toisesta lapsesta täysi hinta ja muuttakaa toisen laskun loppusummaksi 90€

Mukaan kesken kauden:
Toimintaamme voi tulla mukaan myös kesken kauden, jos ryhmässä on vielä tilaa. Ennen ryhmään ilmoittautumista tulee kuitenkin olla yhteydessä toimistoomme arpad.mester@puistolanurheilijat.fi tai +358 40 847 8486