PuiU on nimittänyt uudeksi kehityspäällikökseen Daniel Stevensin, joka jatkaa samalla myös seuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana.
Daniel kertoo odottavansa innolla uutta rooliaan kehityspäällikkönä ja uskoo, että seuralla ja sen yhteisöllä on valtavasti potentiaalia kehittyä:
”Uskon, että PuiU:lla ja sen yhteisöllä on paljon potentiaalia. Olen valmis tarttumaan työhön ja rakentamaan kehityspolkua, joka yhdistää seuramme junioritoiminnan ja kilpajalkapallon. Tavoitteenani on luoda kilpailullinen ja kehityshenkinen identiteetti, joka näkyy pienimmistä junioreista aina edustusjoukkueeseen saakka.”
Kehityspäällikön roolissaan Daniel aikoo keskittyä valmentajien tukemiseen, joukkueiden kehityssuunnitelmien rakentamiseen, sekä kilpailullisen mutta kannustavan kulttuurin vahvistamiseen. Hänen tavoitteenaan on nostaa seuran teknistä tasoa ja pitkäjänteistä visiota, sekä jatkaa PuiU:n laadun ja toiminnan kehittämistä kaikilla tasoilla.
Kasvun peruspilarit – kehityspolun vahvistaminen
Uudessa kehitysohjelmassa keskitytään erityisesti PuiU:n kilpajunioripolun kehittämiseen ja korkealaatuisen oppimis- ja valmennusympäristön luomiseen. Toiminnan kehitystyö rakentuu kolmen pääperiaatteen varaan:
- Nopeus ja energia peliin
Harjoittelussa painotetaan pelinopeuden kehittämistä – räjähtäviä liikkeitä, nopeaa päätöksentekoa ja rohkeutta pelata vauhdilla. Valmentajien tehtävänä on tuoda harjoituksiin energiaa ja motivaatiota. - Valmentajien tukeminen ja työkalujen kehittäminen
Seuratasolla kehitetään valmennuksen suunnitteluresursseja, ikäluokkakohtaisia harjoitusmalleja sekä valmentajien tukiprosesseja. Tavoitteena on, että jokainen harjoitus on tarkoituksenmukainen ja tukee seuran yhteisiä kilpailullisia tavoitteita. - Kehityskulttuuri kilpailun kautta
Seurassa halutaan rakentaa kulttuuri, jossa arvostetaan pitkäjänteistä kehitystä, resilienssiä ja halua kilpailla ja nauttia pelistä. Tämä näkyy sekä pelaajien asenteessa että joukkueiden arjessa – aina junioritasolta aikuisten sarjoihin.
”Odotan innolla tulevaa kautta ja yhteistyötä PuiU:n valmentajien ja pelaajien kanssa. Uskon, että yhdessä voimme nostaa rimaa ja viedä seuramme toimintaa seuraavalle tasolle.”
Daniel Stevens