Vuosi sitten yhteisjoukkueena startannut, 2011-syntyneiden poikien PuiU-PPS YJ täydentyi marraskuun alusta PuiUn 2012-ikäluokalla. Joukkueen vahvuus kasvoi yli 60 pelaajaan.
”PuiUn ”pikkuveljien” liittyminen joukkueeseen on win-win meille kaikille. Saamme varmistettua riittävän pelaajamäärän jokaiselle viidelle sarjatasolle, joilla pelaamme ja rakennettua sellaiset valmennus- ja harjoitusolosuhteet, jotka tukevat parhaalla mahdollisella tavalla pelaajien kehitystä molemmissa ikäluokissa”, kertoo joukkueenjohtaja Konsta Kuokkanen.
”Haimme vaihtoehtoja YJ-kumppaniksi myös seuran ulkopuolelta, mutta lopulta nyt valittu suunta tuntui kaikkein luontevimmalta. Moni meidän nuoremmista pelaajistamme on jo nyt päässyt testaamaan tasoaan vuotta vanhempien sarjoissa, ja nälkää ja näytön halua riittää. Yhteistyö antaa pelaajille mahdollisuuden isoihin kehitysharppauksiin, kun kiritämme toisiamme puolin ja toisin”, jatkaa Toni Jokinen, P12-ikäluokan joukkueenjohtaja.
Joukkue pelaa juuri alkaneella talvikaudella viidellä sarjatasolla P11 kilvasta P12 harrasteeseen. Tulevalle kesälle kaavaillaan niin ikään viittä peliryhmää, joista kovin lähtee haastamaan Etelän joukkueita 2011-syntyneiden 2-tasolla. Yhteistyö mahdollistaa pelaajapolun rakentamisen omissa seuroissa aina B-poikiin ja jopa miesten 2:een saakka.
PuiU-PPS YJ:n ensimmäinen vuosi on sujunut mainiosti. Käytännöt sovittiin seurojen välillä jo ennen joukkueen perustamista ja yhteinen arvopohja on kantanut odotetulla tavalla. ”Meille on ollut alusta saakka tärkeää, että pystymme mahdollistamaan jokaiselle pelaajalle onnistumisen kokemuksia taitotasostaan riippumatta. Siinä olemme mielestäni onnistuneet erinomaisesti. Nyt startattu entistäkin laajempi yhteistyö antaa yhtäläiset mahdollisuudet myös 2012-syntyneille pelaajille”, Kuokkanen jatkaa.
PuiU-PPS YJ pähkinänkuoressa:
- Yli 60 pelaajaa.
- 5 eri sarjatasoa, peliaikaa kaikentasoisille pelaajille.
- 7 valmentajaa + fysiikka- ja maalivahtivalmentajat.
- Laadukkaat talviharjoitusolosuhteet maltillisilla kuukausimaksuilla.
- Pelaajapolku omissa seuroissa B-poikiin ja aina miesten 2:een saakka.
- Kotimaan ja ulkomaan turnausreissut kaudella 2026.
Haluatko lähteä kokeilemaan jengiin? Meille jokainen pelaaja on tärkeä ja haluamme tukea pelaajia kohti omaa huippua. Nyt se tehdään entistä vahvemmalla tiimillä, koska #togetherwecan!
Ota yhteyttä joukkueenjohtajiin:
PuiU Konsta Kuokkanen, konsta.kuokkanen@puistolanurheilijat.fi, p. 050 306 3701 (P11)
PPS Maija Saarni, maija.k.saarni@gmail.com, p. 050 355 8499 (P11)
PuiU Terhi Jokinen, terhi.j.jokinen@outlook.com, p. 040 566 1000 (P12)
PuiU Toni Jokinen, toni.k.jokinen@gmail.com, p. 050 3681 358 (P12)