Tenniksen harrastetoimintaa ammattivalmennuksessa![]()
Helsingin Mailapelikeskuksessa harjoitteleva Puistolan Urheilijoiden tennisjaosto on tennisseura, joka pyrkii tarjoamaan jokaiselle pelaajalle mahdollisuuden harrastaa lajia iästä, tasosta tai sukupuolesta riippumatta. Tarjolla on harjoitusryhmiä sekä junioreille, että aikuisille.
Vuonna 2006 valmentamisen PuiU:ssa aloittanut Mikko Reponen toivoo, että tenniksestä tulisi valmennettaville elinikäinen harrastus.
”Seuramme keskittyy puhtaasti harrastus-, eli klubitoimintaan. Liikunnan ilo on toiminnan keskiössä ja tavoitteena on se, että pelaajat saisivat tenniksestä elinikäisen harrastuksen. Suurin osa valmentajistamme ovat ammatiltaan tennisvalmentajia, joten tennis opetetaan laadukkaasti kaikissa ikäryhmissä.”, Reponen painottaa.
Junioreita tennisjaoston toiminnassa on mukana noin 100. Minitennisryhmät ovat täynnä, mutta 7–18-vuotialle suunnatussa junioritenniksessä paikkoja on edelleen vapaana.
”Junioritenniksessä harjoitellaan kuuden hengen pienryhmissä, jotka ovat muodostettu tason mukaan. Harjoittelussa keskiössä on lajitaidot ja mukaan saa tulla, vaikka ei olisi koskaan tennistä pelannut”, Reponen mainitsee ja toivottaa vasta-alkajatkin tervetulleiksi mukaan toimintaan.
Alkukesästä kuului iloisia uutisia Mailapelikeskuksen suunnalta, kun uuden ylipainehallin korvaavan hallin rakennustyöt pyörähtivät käyntiin. Halli tulee valmistumaan kevätkauden 2025 aikana.
”Olosuhteiden paraneminen otetaan kuitenkin ilolla vastaan. Uusi halli tarjoaa meillekin tulevaisuudessa paremmat mahdollisuudet tapahtumajärjestämiseen”, Reponen iloitsee.
Tsekkaa koko haastattelu PuiU:n tennisjaoston toiminnasta: https://mailapelikeskus.fi/fi-fi/article/ajankohtaista/puiun-tennisjaosto-tarjoaa-tenniksen-harrastetoimintaa-ammattivalmennuksessa/85/