Kevätkaudella harjoitellaan monipuolisesti yleisurheilun perustaitoja leikinomaisesti ja ikätasoon sopivasti. Tavoitteena on liikkumisen ilo, rohkeus kokeilla uutta ja oman kehon hallinnan kehittäminen.
Harjoituksissa yhdistyvät yleisurheilulajien perustaidot, ketteryys- ja nopeusharjoittelu sekä pelit, jotka kehittävät lapsen yleiskuntoa ja yhteistyötaitoja.
Sisäkausi (tammikuu–huhtikuu)
Sisäkauden harjoitukset pidetään koulun liikuntasalissa ja niihin osallistuvat 7–10-vuotiaat lapset. Tänä aikana keskitytään liikkumisen perustaitoihin, kehonhallintaan ja peruskunnon kehittämiseen monipuolisten harjoitteiden avulla.
Sisäkauden teemoja ovat:
- Juoksutekniikka ja reaktiot, joissa harjoitellaan lähtöjä ja rytmitystä
- Koordinaatio ja ketteryys erilaisilla radoilla, suunnanmuutoksilla ja tikasharjoitteilla
- Hyppyjen ja heittojen perusliikkeet kevyillä välineillä turvallisesti ja hauskasti
- Kehonhallinta ja liikkuvuus, jotka tukevat oikeita liikemalleja
- Yleiskuntoa kohottavat pelit, kuten koripallo, polttopallo, viestileikit ja muut liikuntapelit
Harjoitukset sisältävät aina alkuverryttelyn, taito- tai lajiosuuden, pelillisen osuuden ja loppuverryttelyn. Lapsia rohkaistaan toimimaan yhdessä ja oppimaan liikkumisen perustaitoja hauskalla ja kannustavalla tavalla.
Ulkokausi (huhtikuu–toukokuu, siirrytään säiden mukaan)
Huhtikuun puolesta välistä alkaen (säästä riippuen) harjoitukset siirtyvät ulos pienelle kentälle. Ulkoliikunta on jaettu kahteen ryhmään, jotta lasten vahvuuksia voidaan paremmin kartoittaa ja kehittää.
Ensimmäinen ryhmä 7-8-vuotiaat (klo 17-18) ja toinen ryhmä 9-10-vuotiaat (klo 18-19).
Ulkokauden aikana harjoitellaan yleisurheilun lajeja sovelletusti ja turvallisesti:
- Pituushyppy, jossa opetellaan vauhdin rytmitystä ja ponnistusta
- Kuulan työntö, jossa keskitytään työnnön tekniikkaan ja voimantuottoon
- 60 metrin pikajuoksu ja lyhyet viestit, joissa kehitetään nopeutta ja yhteistyötä
Harjoitukset sisältävät lisäksi erilaisia leikkejä, ketteryysratoja ja liikkuvuusharjoituksia, jotka kehittävät lapsen motorisia taitoja ja tukevat monipuolista kehittymistä.
Harjoitukset isolla kentällä (mahdolliset päivämäärät tarkentuvat maaliskuun aikana)
Suunnitteilla on, että kahdesti kevään aikana harjoitellaan isolla yleisurheilukentällä, jossa on enemmän tilaa ja mahdollisuuksia laajemmin. Näissä harjoituksissa lapset pääsevät kokemaan oikean kenttäurheilun tunnelmaa ja laajempia suoritusalueita.
Isolla kentällä harjoitellaan muun muassa pidempiä juoksumatkoja, vauhdinjakamista ja lajeja täydellä suoritusalueella. Harjoitukset sisältävät myös yhteisiä kisailuja ja joukkueviestejä, jotka vahvistavat ryhmähenkeä ja kannustavat yrittämään parhaansa.
Kauden päätös – Kevätkisat
Kevätkausi huipentuu iloiseen ja leikkimieliseen Kevätkisaan, jossa lapset pääsevät kokeilemaan opittuja taitoja lajeissa kuten 60 metrin juoksussa, pituushypyssä ja kuulantyönnössä. Jokainen osallistuja saa onnistumisen kokemuksia ja pienen palkinnon kauden päätteeksi.
Tervetuloa mukaan liikkumaan!
Kevätkausi tarjoaa lapsille mahdollisuuden liikkua monipuolisesti, saada uusia kavereita ja tutustua yleisurheilun lajeihin turvallisesti ja kannustavassa ilmapiirissä.
Aika: Tiistaisin 13.1.- 26.5.2026
Sisäkausitiistaisin klo 17-17:55 (kaikki ikäryhmät)
Ulkokausi tiistaisin klo 17-18 (7-8-vuotiaat) ja klo 18-19 (9-10-vuotiaat)
Paikka: Sisäkausi Puistolan peruskoulu (Suuntimotie 28) ja ulkokausi Puistolan liikuntapuisto
Valmentaja: Jenni Kiho
Kausimaksu: 120€
ILMOITTAUDU TÄSTÄ!
HUOM! Ei tunteja:
Talvilomalla (VK8)