Puistolan Urheilijat ry Oman kylän liikuttaja
Venla Salo

Venla Salo kokeilemaan kansainvälistä vauhtia Dubaihin!

Venla Salo
Venla Salo

Puistolan Urheilijoiden Venla Salo aloittaa kansainvälisen uransa Dubaissa viikon päästä 24.5. käynnistyvästä parasulkapallon maailman kiertueen osakilpailusta. Suomesta kilpailumatkalle lähtevät Venlan lisäksi toinen pystypelaaja Antti Kärki sekä parasulkapallomaajoukkueen päävalmentaja Pekka Rantanen.

Paraurheilussa tärkeää osaa näyttelee urheilijoiden luokittelu, jossa asiantuntija arvioi jokaisen kilpailijan toimintakyvyn ja asettaa heidät kriteerien mukaisiin luokkiin. Tavoitteena on ”taata kaikille kilpailijoille tasapuoliset lähtökohdat, jossa lopputuloksen ratkaisevat urheilulliset tekijät, eikä vamman haitta-aste.” (Paralympiakomitea)

”Venlalla ei ole vielä kansainvälistä luokitusta. Dubain kilpailu valikoitui siksi, että siellä on paikalla luokittelija, jota ei kaikissa kilpailuissa ole. Venlan luokka on joko pystypelaajien luokka SL3 tai SL4, todennäköisesti kuitenkin SL3”, kertoo Rantanen.

19-vuotias Venla Salo on pelannut sulkapalloa nyt neljä vuotta: ”Jalkapallon jälkeen halusin kokeilla sulkista tai tennistä. Menin ensin sulkapalloon ja jäin heti koukkuun.”

Lajiharjoittelua tulee tällä hetkellä kolme kertaa viikossa PuiU:ssa ja kerran viikossa Vammaissulkapallo ry:n treeneissä.

”PuiU:ssa harjoittelen vammattomien pelaajien kanssa, jolloin treeneissä taso on laaja ja haastetta riittävästi. Lajin lisäksi treenaan opiskelun lomassa Stadin Ammattiopiston urheilulinjalla”, Venla kertoo. ”Dubain kisa on ensimmäinen kansainvälinen kilpailu minulle. Lähdetään katsomaan, missä kv. taso menee!”

Puistolan Urheilijat toivottaa ylpeänä onnea matkaan!

4th Fazza Dubai Para Badminton International 2022 24.-29.5.2022, BWF Para Badminton International level 2, Dubai, UAE
Tuloksia voi seurata täällä: https://bwfpara.tournamentsoftware.com/tournament/DA9123C8-9373-490D-8315-F16FEF1B781E

11.5.2022 / teksti ja kuva Antti Rajasärkkä

Jätä kommentti